Päivitys 2.12.2020

2.12.2020

Joulukuu on alkanut ja vielä tänään kävimme "sipistelemässä" virkattuja kuusia. Kirsti oli tehnyt Outokumpu logon kahteen kuuseen ja niiden tiimoilta kävimme kirjastolla ja K-Market Citykummussa. Kirsti ompeli logot paikoilleen ja minä toimin ylimmäisenä langan leikkaajana (tärkeä tehtävä). 

Kotimatkalla kuvasin vielä muitakin kuusia. Outokumpu Martat on somistanut Tilikihan ikkunan kahdella virkatulla kuusella ja muilla ihanilla joulusomisteilla. Outokummun Ympäristön Marttayhdistys on tehnyt virkatun joulukuusen Vanhan postin käsityömyymälän kuistille.  Lisätietoa: Vanhan Postin Puoti

Iso urakka on saatu maaliin ja ainakin tämän projektin osalta voimme huokaista helpotuksesta. Lopputulos on hieno ja kuusia paljon enemmän kuin mitä  alkuperäinen tavoite oli. 

Outokummun joulunavaus jouduttiin valitettavasti perumaan koronatilanteen vuoksi. Lisätietoa: Joulunavaus

Onneksi meillä on kuitenkin kaunis Kummunkatu ja Outokummun keskusta-alue. Virkattujen joulukuusien lisäksi on Outokummun Yrittäjien näyteikkunakilpailun tuloksena paljon kauniita näyteikkunoita, joita ovat tehneet niin yrittäjät kuin yhdistyksetkin, lisätietoa: Outokummun Yrittäjät

Voimme käydä ihastelemassa kaikkea tätä sekä yksin että pienissä porukoissa. Lisäksi on vielä Vanhat talot joulukalenteri, jonka kalenteriluukut avautuvat 24.12. saakka iltaisin klo 18.  Käydään iltalenkillä katsomassa avautuvia vanhojen talojen kalenteriluukkuja. Kalenteriluukkujen osoitteet löytyvät seuraavasta linkistä Ikupolut

(Linkit aukeavat uuteen ikkunaan)

Outokummun Reumayhdistys kiittää kaikkia virkattu joulukuusi -projektiin osallistuneita:

Vapaaehtoisia kädentaitajia, jotka tekivät paljon työtä ja lahjoittivat lankoja 

Outokummun kaupunkia hyvästä yhteistyöstä

Puukeidas Outokumpua runkotarvikkeiden lahjoittamisesta

Tmi Vesa Suihkosta kuusenrunkojen suunnittelusta ja rakentamisesta sekä avusta kuusien paikalleen asentamisessa

Käydään ihailemassa kuusia ja kaunista Outokumpua

Hyvää joulunodotusta toivottaen 

Hilkka