Piirakkatalkoot ke 11.3.2020

Iso joukko talkoolaisia kokoontui Outokummun ev.lut. kirkon seurakuntasalille tekemään piirakoita. Iloinen puheensorina täytti tilan, kun ahkerat ja taitavat ihmiset tekivät saumattomasti yhteistyötä. Työn lomassa syötiin hyvin ja tietysti välillä juotiin kahvia.Talkoissa oli iloinen ja lämmin tunnelma, varsinkin keittiössä ihan kirjaimellisestikin lämmin. Sydämellinen kiitos kaikille talkoolaisille, ihanaa, että olitte mukana. Kiitos myös ev.lut. seurakunnalle, että saimme jälleen kerran järjestää talkoot seurakuntasalilla.

Tästä se alkaa. Aamulla klo 5 tulivat ensimmäiset talkoolaiset tekemään puuroa ja piirakkataikinaa.
Valmista taikinaa otetaan kulhosta. Yhteistyötä ja hyvä tunnelma.
Piirakkapulikalla tehdään kuoret, taitavilla tekijöillä pulikka pyörii vauhdilla.
Valmista puuroa.
Piirakantekijät.
Rypytystä vaille.
Täytettä levitetään piirakankuorelle.
Piirakan rypytys. Vuosien kokemuksella tämä sujuu.
Käsin tehty.
Valmiina uuniin.
Piirakat paistumassa kiertoilmauunissa.
Paistamisen jälkeen piirakat voidellaan.
Valmis piirakka.
Kohta nämä piirakat pakataan.
Aamukahvi talkoolaisille katettuna.
Ensimmäiset perunapiirakat on varattu talkoolaisten aamukahville. Kyllä on hyvää!
Lounaaksi tehdään isossa kattilassa jauhelihakeittoa. Tässä jauhelihaa paistumassa.
Keiton valmistus.
Valmista keittoa.
Pöytä on katettu. Talkoolaisia on noin 30, joten tarvitaan pitkä pöytä, että suurin osa mahtuu yhtä aikaa syömään.
Pääruokana keittoa, jälkiruoaksi puolukka-karpalorahkaa. Nam!
Tiskiä riittää. Myös tämä tehtävä sujuu nopeasti ja tehokkaasti kokemuksen tuomalla varmuudella. Astioiden esipesu ennen konepesua.
Piirakanpaistajan tuoli. Talkoissa sattuu ja tapahtuu. Tuolista hajosi tukipuu ja niinhän siinä kävi, että tuoli hajosi istujan alta. Tästäkin selvittiin iloisella asenteella.
Iloiset talkoolaiset.