Virkatut joulukuuset 2023

Virkatut joulukuuset ovat jäleen esillä monessa eri paikassa Outokummussa. Tällä kertaa suurin kuusi on kaupungintalon yläkerran aulassa. Sinne laitettiin kaikkein korkein kuusi, että se näkyisi mahdollisimman hyvin ulos. Kaupungintalon alakerran aulassa on muutama pienempi kuusi ja muita jouluisia koristeita.

Tämän lisäksi uimahallin aulassa on yksi kuusi samassa paikassa kuin viime vuonna eli kuusi näkyy myös allasosastolle. Kirjastossa kuusi on myös jo perinteeksi muodostuneella paikallaan.

Tänä vuonna ei tehty kuusimetsää hotellin lasiterassille, koska tila tarvitaan muuhun käyttöön. Sen sijaan hotellin terassilla ulkona katoksen alla on yksi iso kuusi ja kahvilan tuulikaapissa pieni kuusi.

Myös Servolle on tehty joulutunnelmaa. Siellä on kuusi lähellä ikkunaa Kummunkadun puolella salia ja paperiset joulutähtivalot ikkunoissa. Servolle laitettiin aika pienikokoinen kuusi sillä toiveella, että se mahtuisi olemmaan paikallaan silloinkin, kun Servolla järjestetään monenlaisia tapahtumia.

Pari virkattua kuusta tulee vielä esille Vanhan postin taloon käsityömyymälään ja sinne tulee (jos ei jo ole) ulos Outokummun Ympäristön Marttayhdistyksen iso kuusi.

Näin on virkattujen kuusien osalta tänä vuonna tehty jouluista ilmettä Outokumpuun. Toivomme, että siitä on paljon iloa sekä outokumpulaisille että täällä vieraileville.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

t. Outokummun Reumayhdistyksen hallitus

23.11.2023

Nyt kun virkatut kuuset ovat olleet vasta vähän aikaa näkyvillä katukuvassa, ainakin minä jaksan ihailla niitä monta kertaa päivässä. Tänään otin kuvia hotellin edessä olevasta kuusesta pitkin päivää ja iltaa. Totesin, että hotellin edusta kuusen ja jouluvalojen kera on ihanan jouluinen näkymä. Kun valot vielä heijastuvat hotellin ikkunoista, niin valot moninkertaistuvat. Tämän päivän lumisade toi oman jouluisen lisänsä näkymään.

Liitteenä kuvakimara.

Kuvat otti

Hilkka