Elokuu 2020 tiedote

Elokuu 2020 kuulumisia

Viime vuonna heinä-elokuussa meitä oli bussilastillinen porukkaa ratkiriemukkaalla kesäretkellä Etelä-Suomessa. Tutustuimme Hvitträskin museoon ja Helsingin nähtävyyksiin sekä Tuusulassa Ainolaan, Lottamuseoon ja Halosenniemeen. Vielä riitti aikaa yöpyä Haikon kartanossa ja käydä Malmgårdin linnassa. Tulomatkalla nautimme hyvästä teestä ihanien sconesien kera TeaHouse of Wehmais'n teehuoneen ylisisillä. Paljon nähneinä ja monet naurut nauraneina palasimme retkeltä kotiin.

Tälle kesälle oli myös suunniteltu kesäretki ihan valmiiksi, mutta koronapandemian vuoksi se jouduttiin perumaan, haikein mielin. Riskit olisivat olleet niin suuret, että niitä ei voitu ottaa. Katselin kuvia viime kesän retkestä ja ajattelin, että ilman koronaa olisimme pian retkellä. Parempi kuitenkin olla turvallisesti kotimaisemissa tässä tilanteessa. Onneksi on ollut ihanta kesä ja olemme voineet nauttia monista kesän iloista. Juuri nyt on sadonkorjuun aika. Metsät ovat täynnä marjoja ja ne,joilla on omat puutarhat, saavat myös sieltä satoa. Iloitaan kesästä lähimaisemissa ja käytetään oman ja lähipaikkakuntien palveluja, niin piristämme omalta osaltamme kotimaan taloudellista tilannetta. 

Toivon todella, että ensi kesänä voisimme jälleen järjestää kesäretken jäseniemme iloksi. Meillä on jo joitakin suunnitelmia sen varalle. Ja hyvä on, että on suunnitelmia, se tarkoittaa, että katseemme on tulevaisuudessa, ei menneessä. 

Syksyn kerhojen suunnittelun aloitamme pikapuoliin, mutta niiden toteutuminen riippuu koronapandemian tilanteesta. Toivon, että koronan uutta aaltoa ei tulisi ja kerhotoiminta voisi syksyllä alkaa, mutta tässä vaiheessa sitä ei voi vielä tietää. 

Oikein hyvää loppukesää kaikille!

Terveisin

Hilkka Malinen

Outokummun Reumayhdistyksen puheenjohtaja

Halosennimessä 2.8.2019
Tästäkin kapeasta portista bussi mahtui, vaikka sitä epäilimme. Kuljettajamme Jussi lohdutti, että hän oli aamulla rasvannut bussin kyljet, joten ei mitään hätää.