Lava-ammuntaa VII, Varkauden teatterissa

Tätä kirjoittaessani teatteriretki on jo takanapäin. Eilen meitä lähti täysi linja-autollinen porukkaa Outokummusta kohti Varkautta. Jo Outokummussa jaettiin kasvomaskit autossa, näin tämä nykyinen koronatilanne jo vaikuttaa. Tämä ei kuitenkaan haitannut tunnelmaa, iloisin mielin lähdimme kohti Varkautta Esan turvallisessa kyydissä.

Odotukset teatteriesityksen suhteen olivat korkealla eikä meidän tarvinnut pettyä. Ulla Tapanisen esitys täytti odotukset tai jopa ylitti ne. On ilo katsoa ja kuunnella näyttelijää, joka osaa ammattinsa aivan satasella. Jos pitää paikkansa, että nauru pidentää ikää, niin tämän jälkeen meidän pitäisi olla muutaman vuoden nuorempia. Koko salillinen yleisöä oli varsin reipasta ja osallistuvaa. Meistä lähti ääntä silloin kun sitä tarvittiin (lue: Ulla ohjeisti). Lopputaputukset annettiin seisaaltaan ja lopuksi vielä lauloimme Ullalle "Paljon onnea vaan". ''

Takaisin Outokumpuun matkattiin pimeyden keskellä ja ainakin minä olin tyytyväinen, kun ei tarvinnut itse ajaa vaan ratissa oli ammattikuljettaja. Turvallisesti pääsimme kotipaikkakunnalle ja uskoisin, että retkeltä palasi suuri joukko tyytyväisiä retkeläisiä. Kiitos kaikille retken osallistujille ja suuri kiitos matkavastaava Kaijalle, joka jälleen luotsasi retken osaavasti ja omalla ihanalla tyylillään.

Upea ilta!

Tunnelmia kirjasi Hilkka

Varkauden teatterissa on tähtivieraana Ulla Tapaninen, esitys on 

LAVA-AMMUNTAA VII

Retki on täynnä.

klo 19 näytös

Esityksen kesto noin 1 tunti 45 minuuttia, sisältäen väliajan. Lisätietoja esityksestä löytyy Varkauden teatterin sivuilta: 

https://varkaudenteatteri.fi/ohjelmisto/lava-ammuntaa/

Retken hinta on 50 € / osallistuja, sisältää teatterilipun, linja-autokuljetuksen ja väliaikakahvin. Lähtö Outokummun linja-autoasemalta klo 16:45 (Esa Kinnusen linja-auto). 

(Sitovat ilmoittautumiset ja maksu 10.10. mennessä. Ilmoittautumiset Kaijalle puh. 050 546 8676. )

Maksu yhdistyksen tilille  FI61 5197 0320 1030 56, viite 6004.

Tervetuloa mukaan retkelle!