Joulutervehdys 17.12.2020

Joulutervehdys 

17.12.2020

Kuten olette jo varmasti todenneet, niin Outokummun keskustan näyteikkunat on somistettu toinen toistaan kauniimmiksi Outokummun yrittäjien näyteikkunakilpailuun liittyen. Sen lisäksi sekä näyteikkunoissa että uimahallilla, kirjastossa, kaupungintalolla ja Servolla on valaistuja, virkattuja joulukuusia. Lisäksi Vanhan postin käsityömyymälän kuistilla on Outokummun Ympäristön Marttojen tekemä kuusi. Noin vuosi sitten minulla oli toiveena, että saamme tehtyä yhden kuusen, nyt niitä on valmiina toista kymmentä, joten toiveeni toteutui moninkertaisena. Suuri kiitos kaikille, jotka osallistuivat tähän yhteisölliseen tekemiseen tavalla tai toisella. Nyt kannattaa käydä kävelyllä keskustassa ja nauttia kauniista, jouluisesta Outokummusta.

Kerron nyt jo etukäteen ensi vuoteen liittyvää asiaa. Syyskokouksen päätöksen mukaan yhdistyksen jäsenmaksu pysyy ennallaan. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa päätimme, että yhdistys tukee ensi vuonna uimahalli- ja kuntosalimaksuja samoin kuin tänä vuonna. Lisää tietoa tästä löydät yhdistyksen kotisivuilta https://outokummunreuma.reumaliitto.fi/https-outokummunreuma-reumaliitto-f-7/


Reumaliitossa on yhdistysten jäsenmaksuissa otettu käyttöön keskitetty laskutus. Aikaisemmin yhdistys on hoitanut itse laskuttamisen, mutta ensi vuonna jäsenlaskut tulevat suoraan Suomen Reumaliitosta. Laskun mukana tulee myös yhdistyksen jäsentiedote. Laskut lähetetään jäsenille 15. helmikuuta. Jokaiselle jäsenelle tulee oma lasku. Keskitetyssä laskutuksessa ei voida huomioida sitä, tuleeko samaan talouteen useampi lasku, niinpä jokaiselle jäsenelle tulee oma lasku ja oma jäsentiedote. Huomaathan, että tilinumero on eri kuin aikaisemmin, nyt laskussa on Suomen Reumaliiton tilinumero. Tärkeä asia on se, että jokainen lasku maksetaan oikealle tilille ja omassa laskussa olevalla viitenumerolla, että laskutusohjelma osaa kohdistaa laskun suorituksen oikein. Lasku ja jäsentiedote on mahdollista saada myös sähköpostin liitteenä. Jos haluat oman laskusi ja jäsentiedotteen paperilaskun sijaan sähköpostitse, niin ilmoita siitä jäsenasioiden hoitaja Marita Leskiselle: marita.leskinen(at)opaasi.fi tai soittamalla 050 346 6560.

Juuri nyt on koronatartuntojen suhteen huono tilanne myös täällä Pohjois-Karjalassa, mutta toivotaan, että tilanne paranee kevättä kohti mennessä. Yritetään vielä jaksaa tsempata ja muistetaan, että jokainen meistä voi vaikuttaa tilanteeseen omalla käytöksellään. Noudatetaan ohjeita, huolehditaan turvaväleistä, käytetään kasvomaskeja ja pestään käsiä. Pysytään terveinä ja mennään kohti parempia aikoja. Yhdistyksen toimintaa suunnittelemme ja toteutamme sen mukaan kuin koronatilanne sallii ja järjestetään uudenlaista toimintaa, jos perinteinen toiminta ei ole mahdollista.

Tekstin vieressä on Jari Turpeisen ottama valokuva Outokummun uimahallin kahviossa olevasta virkatusta joulukuusesta. Tässä kuusessa on Outokumpu logo, joten tuskinpa missään muualla on aivan samanlaista kuusta, tämä on Outokummun kuusi. Teetimme Jarin ottamasta kuvasta joulukortin paikallisessa yrityksessä ja lähetimme joulukortin kaikille jäsenille. Toivottavasti jokainen teistä saa kortin postin välityksellä ennen joulua. 

Toivotan kaikille jäsenille oikein hyvää joulun aikaa!

Terveisin Hilkka