Kuvia kesäretkeltä 3.-6.8.
Tämän kesän retki suuntautui Ouluun. Menomatkalla pysähdyimme Nurmeksessa, Kuhmossa ja Vaalassa. Illalla saavuimme Ouluun ja majoittumisen jälkeen oli vielä aikaa käydä kävelemässä kaupungilla.
Tiistaina meillä oli opastettu bussikierros kaupungilla ja sen jälkeen tutustuimme Turkansaaren ulkomuseoon. Oppaana toimi Marika Haapakoski. Kiitos hyvästä opastuksesta!
Tiistaina kävmme vielä illlalla Hupisaarten kesäteatterissa katsomassa näytelmän Puhelinlangat laulaa. Oli ihana katsoa musiikkinnäytelmä, jossa esiintyjät olivat oikeasti taitavia laulajia ja sen lisäksi osasivat myös näytellä.
Keskiviikkona pääsimme Hailuotoon upouutta siltaa pitkin matkustaen. Tälläkin retkellä meillä oli hyvä opastus, kiitos Sirpa Törmä! Illalla oli jälleen aikaa kiertää kaupungilla ja vaikka tehdä ostoksia.
Torstaina sitten lähdimme paluumatkalle Paltamon ja Iisalmen kautta. Etukäteen ei ollut mitään tietoa Paltamon lounaspaikasta, mutta Arctic Giant Jättiläisenmaa oli piste i:n päälle, se kruunasi meidän retkemme. Kiitos henkilökunnalle, että olitte varautuneet todella hyvin meidän ryhmämme vierailuun. Iisalmessa viimeinen pysähdys ja jos vielä poltteli rahat taskussa, niin ne voi käyttää Väisäsen kotilihan ostoksiin.
Kiitos Hojo-Matkat Oy:lle retken suunnittelusta ja järjestelyistä.
Meillä oli retkellä aivan ihana porukka. Kiitos teille kaikille, että lähditte tälle retkelle.
Kiitos kuljettaja Timo Ruotsalaiselle turvallisesta ja taitavasta ajamisesta ja kiitos kaikesta avusta matkan aikana. Monipuolinen se on tuo kuljettajan työnkuva, Timo tarjoili meille väliaikakahvia kesäteatterissa, koska näin me jokainen saimme nopeammin kahvin ja pullan. Pullat olivat aivan erinomaisia ja vasta leivottuja, pluspisteet siitä kesäteatterille. Suuret kiitokset Timolle, toivottavasti olet kuljettajana myös tulevilla retkillä.
Lopuksi kiitokset meidän erinomaiselle matkavastaavalle Einelle, joka huolehti lukemattoman monista tehtävistä jo ennen retkeä ja piti meistä huolta koko retken ajan ja loi meille viihtyisän retkitunnelman.
Seuraavaa retkeä odotellessa voi katsella Oulun retken kuvia ja uppoutua retken mukaviin tunnelmiin. Kuvat on jaettu kansioihin, jokainen päivä on erillisenä kuvakansiona.
Jos haluat katsoa retkellä kuvattua videota, niin alla on linkki yhdistyksen Facebook-sivulle. Jos videon ääni ei kuulu, niin säädä videon ääni suuremmalle kaiuttimen kuvakkeesta.
https://www.facebook.com/share/r/1Ew1smtjeV/
Retkitunnelmia kirjasi Hilkka
Valokuvat Hilkka Malinen ja Eine Salomäki.