Senioritanssia 30.5.2024

Outokummun Reumayhdistyksen senioritanssiryhmä kävi tänään esiintymässä Hoitokoti Onnissa. Oleskelutilaan oli kokoontunut runsaasti hoitokodin asukkaita katsomaan tanssia ja kuuntelemaan musiikkia. Oli ihana seurata, kun osa asukkaista rupesi spontaanisti laulamaan Satumaan tahtiin., kun yksi aloitti, niin toisia yhtyi lauluun mukaan. Oli helppo nähdä miten tästä vierailusta nauttivat sekä esiintyjät että yleisö.

Hoitokoti Onnista senioritanssijat lähtivät esiintymään Heikinhelmeen ja sen jälkeen vielä Mäkituvalle. Mielelläni olisin lähtenyt myös näihin paikkoihin senioritanssijoiden mukaan, mutta omat aikataulut estivät sen. Kiitos meidän ihanille senioritanssijoille, olette aivan mahtavia! 

Kuvaajana mukana

Hilkka